Palkintotaulu

Julkaistu 25. marraskuuta 2022 klo 13.52

Vaativatko muut äidit pieniä, alle viisi vuotiaita lapsiaan tekemään kotona joitain helppoja askareita?Mulla on ollut tapana pyytää tyttöjä viemään esimerkiksi tyhjiä pulloja pullokassiin tai omat likaiset pikkarit ja sukat pyykkikoppaan. Todella isolla prosentilla kuitenkin oon vastaukseksii saanut “emmä jaksa” tai “viä sä” -tyylisiä vastauksia. Halusinkin keksiä tähän pikku askareiden tekoon jonkin kannustimen.

 

Otin avuksi ystäväni googlen ja bongasin tän Clas Ohlsonin palkintotaulun!

 

Mukana on paljon jo valmiita hyviä tehtäviä, jotka sopii niin pienille, kuin jo vähän vanhemmillekkin lapsille. Esim: syö vihanneksia ja ajoissa nukkumaan. Mukana on myös tyhjiä tehtävälappuja. Meille tehtäviksi valikoituikin seuraavat: likaiset vaatteet pyykkikoppaan, syö itse, koska varsinkin meidän isomalla neidillä on ollut tapana vaatia äitiä tai iskää syöttämään iltapala, syö lautanen tyhjäksi, ulkovaatteet paikoilleen, ulkoilu/liikunta, kerää lelut ja sitten vielä extrat juurikin tuota pullojen viemistä ja koirien ulospäästämistä varten.

 

 

Meillä palkintotaulu sai paikakseen jääkaapin ovin, koska on siinä helposti nähtävillä ja varmasti päivän aikana muistetaan laittaa tähdet paikoilleen. Taulun saa siis kiinni ihan vain magneetilla, koska on kokonaisuudessaan yksi iso magneetti.

 

Mukana tulee myös naru jolla taulun saa roikkumaan vaikka johonkin koukkuu.

 

Sovittiin yhdessä, että tähtien kerääminen alkaa aina lauantaina ja päättyy perjantaina. Lauantaisin aamulla lasketaan onko viikon tähtitavoite täyttynyt ja jos on, käydään yhdessä kaupasta valitsemassa palkinnot. Tähän mennessä palkinnoiksi on valikoituneet vaahtokarkit, jätskit tai pienet haribon karkkipussit.

Palkintotaulu on ollut nyt käytössä neljä viikkoa ja äiti ainakin tykkää! Kaikki noi pienet hommat on alkanut sujumaan hienosti, likaiset pikkarit menee illalla yövaatteiden vaihdossa jo molemmilla hienosti pyykkikoriin. Ja ruokapöydässä pienempi meinaa ihan suuttua jos hän ensin sanoo ettei jaksa ja otan lautasta pois niin hän usein muistaa ettei saa tähteä ja haluaakin lautasen takaisin 😆

Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan!

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.